Perunkirjoituspalvelu

Perunkirjoitus

Perunkirjoitus tulee toimittaa kolmen kuukauden kuluessa henkilön kuolemasta. Perukirja on asiakirja, jossa selvitetään kuolinpesän tila, eli luetteloidaan vainajan omaisuus ja velat, samalla perukirja toimii pohjana myöhemmin toimitettavalle perinnönjaolle. Perukirja vaatii aina tarkkaa työtä, joten monesti on syytä kääntyä ammattilaisten puoleen.

Moision Hautaustoimisto palvelee asiakkaitaan aina hautauksesta alkaen perunkirjoitukseen asti, joten meille perunkirjoituksen toimittaminen on arkipäivää. Kauttamme saatte ammattitaidolla tehdyt perunkirjoitukset.

Koska jokainen perunkirjoitus on aina erilainen, sovimme kanssanne henkilökohtaisen tapaamisen, jossa kartoitamme kuolinpesän tilanteen. Näin saamme yhdessä sovittua juuri teidän tilanteeseen sopivan palvelukokonaisuuden, jossa alan ammattilaiset hoitavat yhteistyössä kaikki kuolinpesän asiat juuri sovitulla tavalla alusta loppuun saakka.

Voit varata ajan suoraan nettisivujemme kautta tapaamiseen tai olla yhteydessä puhelimitse 045 354 1143.

Jäikö jokin mietityttämään?

Heräsikö kysymyksiä? Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiin.