Hautaustoimisto Nokia

Hautauspalvelua Nokialla
lämmöllä ja vuosikymmenten kokemuksella

Moision Hautaustoimisto tarjoaa Nokialla ja Tampereen seudulla ammattitaitoista apua hautausjärjestelyissä surun kohdanneille omaisille. Suru voi useasti tehdä neuvottomaksi, jolloin voi olla vaikea suoriutua arkisistakin askareista, saati sitten hautaukseen liittyvistä asioiden hoitamisesta. Moision Hautaustoimistossa asiakkaat voivat asioida kiireettömästi, ystävällisen asiakaspalvelijan auttaessa järjestelyjen suunnittelussa.

Hautausliikkeemme sijaitsee helposti saavutettavasti Tampereen keskustassa Tuomiokirkonkadulla, aivan Stockmannia vastapäätä. Asiakkaidemme käytössä on P-Hämpin parkkiluola, johon pysäköidessäsi maksamme 2h parkkiajan tapaamisemme päätteeksi.

Surun kohdatessa anna meidän helpottaa
käytännön järjestelyitä

Olemme hautausliike, joka on kokenut hautausalan toimija. Samalla pitkä kokemuksemme on tuonut herkkää ihmistuntemusta, jonka lisäksi toimintamme perustuu välittävään ja luottamukselliseen tunnelmaan. Haluamme auttaa surun kohdanneita omaisia tekemällä hautausjärjestelyt mahdollisimman helpoksi ja sujuvaksi. Hautauspalvelun kokonaisuus on täysin sovittavissa asiakkaan – ja mahdollisesti myös vainajan – omien toiveiden mukaisesti.

Olemme tarjonneet hautauspalvelua jo vuodesta 1951. On turvallista kääntyä hautausliikkeen puoleen, jolla on pitkä kokemus ja ymmärrys siitä, mitä poisnukkuneen omainen toivoo ja tarvitsee. Meille on myös erittäin tärkeää, että asiakkaamme tuntevat voivansa asioida meillä ilman kiirettä ja saada asiat järjestettyä.

Surun keskellä ajatuskin hautajaisten järjestämisestä voi tuntua musertavalta ja ylivoimaiselta. Emme voi valitettavasti helpottaa surua, mutta vähintä mitä voimme tarjota, on helpotusta hautajaisten käytännön järjestelyjen hoitamisessa. Keskustelemme aina asiakaskohtaisesti millaista apua tarvitaan, ja missä asioissa erityisesti voisimme olla avuksi. Varaamalla ajan tapaamiseen varmistat, että olemme vain teidän käytettävissänne.

Varatkaa henkilökohtainen tapaamisaika


Neuvomme, annamme tietoa ja hoidamme niin paljon järjestelyitä kuin mahdollista.


Hautajaisjärjestelyt toiveidenne mukaan

Moision Hautaustoimisto hoitaa hautausjärjestelyt Nokialla kokonaisvaltaisesti hautajaisista perunkirjoitukseen saakka. Tutustu palveluihimme tarkemmin.


Omaisten muistio
ja omaispalvelu

Käytössämme on Omaispalvelu, joka on sähköinen omaisten muistio. Sinne keräämme hautajaisjärjestelyihin liittyvät tiedot. Palvelusta voit tarkistaa, mistä olemme sopineet ja mitä tapahtuu milloinkin

Kotimaiset arkut viimeiselle matkalle

Laaja arkkuvalikoimamme sisältää kotimaisia puisia sekä verhoiltuja arkkuja. Kaikki arkut valmistetaan perinteisiä käsityötaitoja kunnioittaen, parhaista materiaaleista, suurella lämmöllä ja ammattitaidolla. Käytämme ainoastaan puusta ekologisesti valmistettuja arkkuja, jotta ne soveltuvat niin tuhkaukseen kuin myös perinteiseen arkkuhautaukseen. Laadukkaat, vastuullisesti valmistetut ja Avainlippu-merkityt arkut valmistaa SHT-Tukku Oy:n tehdas Punkalaitumella.

Kauniit uurnat viimeiselle matkalle

Meiltä saat kauniit ja ajattomat uurnat tuhkausta varten. Uurnia on saatavana kankaalla verhoiltuna, puupintaisena sekä keraamisena. Valikoimistamme löytyy useita eri malleja, värejä sekä valmistus-
materiaaleja. Kaikki uurnat ovat ekologisia sekä maatuvia. Suurin osa uurnista on Punkalaitumella sijaitsevan SHT-Tukku Oy:n tuotantoa, mutta osa tulee myös muilta valmistajilta.

Hautajaiset ja hautajaisjärjestelyt – yksin ei tarvitse jaksaa

Läheisen menettäminen on aina vaikea paikka. Surussa ei tahdo jaksaa suoriutua arjen pakollisista asioista, joskus pienimmistäkään. Ja ajatuskin hautajaisten järjestelystä voi tuntua mahdottomalta. Usein ei myöskään ole selvää mitä kaikkea järjestelyt vaativat. Mitä pitäisi muistaa, mistä aloittaa ja niin edelleen.

Luotettavana hautaustoimistona meihin voit kuitenkin tukeutua. Kauttamme hoituvat kaikki hautauspalvelut uskontokuntaan tai uskonnottomuuteen katsomatta, kaikille väestörekisteriin kuuluville. Kanssamme asiointi on mutkatonta ja selkeää, neuvomme, annamme tietoa, ja otamme hoitaaksemme niin paljon kuin mahdollista. Voit itse päättää mitä hautauspalvelukokonaisuuteen kaipaat.

Kun siis etsit välittävää hautaustoimistoa Nokialta, olet lämpimästi tervetullut Moision Hautaustoimistoon Tampereelle. Asiakkaitamme saapuu paljon Nokialta ja muista Tampereen lähikunnista.

Jäikö jokin mietityttämään?

Heräsikö kysymyksiä? Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiin.